Herkkä villasukka

Tiedän sen hetken, kun olen paikalla tilanteessa, en ole yksin mutta tunnen olevani väärässä seurassa. Mieleni huutaa sopimattomuuksiaan. Nauran kevyesti ja näyttelen olevani läsnä. Monet asiat eivät kiinnosta minua lainkaan. Minua ei tunneta. Joudun näyttelemään pirteää, iloista, positiivista... Kaikkia niitä ominaisuuksia, jota minussa ei luonnostaan sillä hetkellä ole. Kunnioitan keskustelua pysymällä aiheessa. Kliseeseen: "minua ei ymmärretä", olen kyllästynyt. Myönnän en anna kovinkaan monesti tilaisuutta. Olen väsynyt. Kukaan ei tänne tahdollaan synny. Tahtomatta tulemme. Nämä kysymykset mielessäni, joita en sanotuksi saa, tekevät minusta totisen. Ne syvimmät pelot, syvimmät tunteet salataan. Montako salaisuutta minulla on? Liian monta. 

Miksi villasukat kuluvat puhki kantapäistä? Tämä oli retorinen kysymys.

Pinnan alle näkee laittamalla pään veteen. Se, että näkeekö mitään, on monen sattuman summa. Vesi harvoin on selkeää. Pidätä hetki henkeä, laskeudu polvillesi ja laita pää veden alle.

Tekisitkö sen? 

Unelmille aikaa.

Sovitetut askeleet eivät löytäneet valmiita merkkejä. Annan siis aikaa valkoiselle unelmalle.

Olin pettynyt itseeni. Olin kyynelten seassa pieni ihminen, joka lausui ne, nyt jo kadotetut sanat voimasta ja haluttomuudesta. En kuitenkaan särkynyt. Yritän uudelleen. Annan aikaa unelmille.

Piilossa on halu kirjoittaa suoraan ilman mielikuvia ja arvailtavia ajatuksia. En uskalla. Se olisi tylsää. Takertua sanoihin perinteisiin, olisi tuomio osaamattomuudesta jäsentää ajatuksia kiehtovaan tapaan. Toki haluan sanoa loppuun lauseet, jotka aloitan. Ehkä tämä kertoo pienestä maailmastani. Omasta sellaisesta. Ei sen väliä vaikka minussa ei olisi kiinnostavuutta.

Haluan olla mystinen tarina.

Kaksi, kolme ja neljä tähteä muodostavat ketjun, joka tuntematon on vielä minullekin. Pyörittelen mielessäni tähtiketjua. Kokoan ja kudon silmukoita. Käsialani on hiukan hapero tai hutera.

Niin on vaan aina ollut että on kovin kivunoloista kertoa juttuja, jolle ihmiset löytäisivät syyn nauraa. En ole sosiaalinen kärpänen. En omaa niitä kaikenhuomioivia verkkokalvoja, jolle iskostuisi sekunnin murto-osassa näppärä vastine toisten ajatuksille.

Olen kyllä hupsu. Läheiset tietää.

En ole näin vakava, kun lauseeni antavat odottaa. En täällä päivää pelkää, enkä pelkästään yötä ihannoi.

Kerään palaset. Oon täällä vielä huomenna. Ja jatkan kesken jääneet lauseet.

Rehellisesti herkkä vol.1

Asteen verran eteenpäin. Prosessi on pitkä. Terapeuttini mukaan teini ei ole saanut/pystynyt/voinut olla teini. Olen siis aikuiselämän teini. Etsin omaa persoonaa. Etsin itseäni. Kuka minä olen?


Vaikea vastata. Sen tiedän, että olen tänään ollut pirteä, heti aamusta saakka. 


Ällöttävän positiivista keltaista ilmassa. Mustaa silti päällä. Nahkatakkikeli selvästi. Nopealla vilkaisulla edellinen epävirke näyttää nahkakikkeliltä. Niin. Hiukset menevät jo kiinni. Kuukauden päästä saan onneksi lisää tukkaa. Olen niin kaivannut niitä jouhia. 


Kirjoitan puoli pakolla. Pakottamalla kulma syntyy päivittäistä jatkuvuutta ja rutiinia. Tätä pakottamis metodia aion käyttää hyväksi myös urheilussa. Aivan uusi aihe tässä kammiossa. Omassa sisäisessä vankilassa aihe on vanha mutta unohdettu taas vuosiksi. Masennus sen aina aikaan saa. Hoi lihakset, missä olette? Hei rasva, tällä kertaa sanomme hyvästit iäksi. 


Tulevia aiheita: terapeutti, liikunta, ruoka, positivismi....


En aio hylätä itseäni ja tehdä uutta blogialustaa "paranemis"-prosessista. Minulla ei ole tarvetta piilottaa menneisyyttä. Toimikoot vahvistajana. Toimikoot peilinä. 


En osaa olla hilpeä kirjoittaja. Tylsän tuntuista. Haluan raastavaa, masentavaa, kyyneleitä ja perkeleitä. Kuka sanoo, etten voisi piehtaroida masennuksessa lopun elämääni? 


Toisaalta tuntuu, että annan ikävän mennä, petän sen tärkeän ihmisen.


Ehkä hän antaa minun mennä, ehkä hän toivoo sitä, ehkä hän suorastaan pakottaisi minut menemään. Tänään ja aina olen sinun tyttö. On aika ottaa vastuu.


On aika löytää elämän intohimo. On aika löytää itseni. On aika tehdä palvelus itselleni. On aika ajatella itsekkäästi. On aika nauraa. On aika löytää elämän tarkoitus.


ps. Lisää terapeutteja tähän maahan, kiitos! On ihanaa olla hetken hullu. 

Kuinka monta kertaa elämässä...

...saat tilaisuuden rakentaa itsesi uudeksi häiriöttömäksi minäksi?

Läheltä lähelle.

Kosketukseni.
Ääneni.
Pehmeyteni.


Kaikki taivaan alla lähellä saa.
Sykkimään elämään.
Lähelle aurani tuoksuu.
Läheltä taian naaraa saan.


Haavilla saa, jos osaa nähdä?
Laukku täynnä, jos kiinni kaiken saa? 
                      ?!?

Odota, Nancy!

Lainaa minulle potkusi.
Lahjoita vahvuutesi. 
Opeta minulle älykkyytesi.
Pisaroina luovuutesi minut kastaa.
Herkkyyttä ei poistaa meistä voi. 
On meitä täällä heikkoa niin monta. 

En ymmärrä.

En ymmärrä tekniikasta paljoa mitään. En ymmärrä derivoinnista mitään. En ymmärrä ihmisten kylmyyttä. Suora saa olla, kaipaan hieman avarakatseisempaa ymmärrystä. Ymmärrän, että maailmassa tapahtuu paljon merkityksellisiä ja merkityksettömiä asioita, jotka vetoavat toisiin enemmän kuin toisiin. Ilma on täynnä subjektiivisia kokemuksia, hyvä niin. Hyväksyn ihmisten erilaiset reaktiot. En vain aina ymmärrä.

Oma vikani humanisti itsessäni, ei vain aina ymmärrä kuinka tärkeäksi nähdään tuoda ihmisestä se paha esiin. Olen surullinen taas huomattuani, että maailma on paha meidän kaikkien ajatusten vuoksi. 

Otan tämän henkilökohtaisesti. Todennäköisesti. Olen puolueellinen arvioimaan omaa toimintaani. Me kaikki teemme virheitä. Kun kuolen, oman, toisen tai jonkun suuremman käden kautta, toivoisin että minusta muistetaisiin ne parhaat hetket, onnelliset. Olen oman elämän sankari. Älköön kukaan tuomitse tätä.

Tyly yhteenveto. Jos ainoa sanottava tahi kirjoitettava asia on lähtökohdiltaan jo negatiivinen, voisiko sen jättää sanomatta/kirjoittamatta. Edes silloin kun puhutaan kuolleista.

Olipa motivaattori tälle ajatukselle, paha taikka hyvä ihminen. En määrittele kumpaakaan. Kaipaan tänne kaiken keskelle hieman humaaneja ja anteeksiantavia ajatuksia. Jos toiveisiini ei kykene syystä taikka toisesta, voisiko silloin olla vain hiljaa. 

Ajatusmaailmansa kullakin, antaa kaikkien ajatusten kukkia. Olen naiivi ja sinisilmäinen ja päättelen, että negatiivisten ajatusten purku on jokin ihmisen puolustusmekanismi. Yritän siis ymmärtää.

Ymmärrän, otan liian henkilökohtaisesti, myönnän. Ymmärrän, se on se vikani, humanisti kun olen.

Life on mars

Kauniita kuvia toinen toistaan hassumpia, kekseliäämpiä ja kuvauksellisia. Inspiroidun. Huomaan pystyväni katsomaan tilannetta kaukaa ja annan ajatuksen kuvituksesta edelleen myllätä mielessäni. Se tekee tepposia. Mieleni. Jotain kytee sisällä. Olen aina halunnut matkustaa kuuhun. Miksei marssiinkin. Tein uudistuksen täällä tositarkoituksella. Tarkoittaen tietoista siirtymistä ajatuksen tasolla mustasta valkoiseen. Olen valmis. Historiaani en unohda.

Hain eilen ajatusta tämän sanojen kaatopaikan ideasta ja mahdollisen teeman pinnallisuudesta. Tässä listaus, joita en totaalisesti ole hylännyt, siirtänyt sivuun, kenties.

• Urheilu, heihei hullu mutta intohimoinen hikoilija missä olet?
• Häät, boooring. Juu sivulauseessa tästä tapahtumasta, ainutlaatuisesta hetkestä tulee kirjoitettua jopa itsensä kyllästymiseen saakka.
• Runot, pelkään.
• Novellit, kauhistun, pelkään

Kahta listan viimeistä salaa unelmoin, taidosta kirjoittaa kun A-L Härkönen kirjoittaessaan Häräntappoaseen, Ei kiitos, Heikosti positiivinen tai Loppuunkäsitelty. Viimeisin erityisen merkityksellinen, jopa pelottavan oman ajatuksen kaltainen. Olenko hullu kun sanon ja myönnän, haluan olla kuin hän. Ehkä joskus näin marsissa, sitten kun siellä on elämää.

One man down

Olen ollut hiljaa, kauan. Nopea analyysi omalle mykkyydelle, sanat syntyvät tuskasta. Pohjustan ja pyörittelen tulevia sanoja. Ei suurta kärsimystä horisontissa. Tyyntä myrskyn edellä, sanotaan.
Blogini, eräällä tapaa ystäväni tulevaisuudesta en ole huolissani, ei ole itseisarvo pitää mitään taikka ketään elossa tekohengityksellä. Tämä harmaiden kiekuroiden koti on ollut turhan pitkään ajatusteni kaatopaikka. 
Otsikko viittaa tulevaisuuteen. En tarkoita vaaleanpunaisia hössötys sydämiä, vaikka verivaloilta ei voida välttyä, ainakaan kuvainnollisesti. En osaa laulaa, ainakaan nuotilleen ja toisten korville, en osaa soittaa, en osaa piirtää. Luotan luovuuteni rivien väliin. Ehken ole pätevä, ehkä olen pinnallinen. En edelleenkään koe tarvetta kuvittaa, vaikka maisemien maalaus kuvin kiehtoo. Olen pääni vanki.

Hautaa aika odottajan.

On mahdottoman helppoa olla kirjoittamatta todellisia tunteita. Kieriskellä puolitotuuksissa ja lakaista totuus maton alle, pitää kulissit kiiltävinä. Olin rehellinen, olin helpottunut. Nyt piilottelen mietteitä, omia heikkouksiani sohvan väliin, tuntien että ajan on täytynyt jo parantaa haavat, että levyn on jo vaihduttava. Ei se ole niin helppoa. Aika on merkillinen käsite. 


Odotan, huomaan sen nyt. Olen pitänyt itseäni laiskana kun olen ottanut aikaa tutustua itseeni.. Hetken nautinto ei tulisi olla ansaittu kovalla työllä. Minulle hiljaisesti opetettiin kovan työn ja ahkeruuden arvoja. Nyt kiltti tyttö uskaltaa laittaa vastaan ja olla eri mieltä.


Etsin edelleen syytä miksi olla täällä. En tahdo löytää motivaatiota opiskeluun, itsensä, sanotaan nyt vaikka järjelliseen ja organisoituun opetukseen. Elämä opettaa. Tai sitten lyö kasvoille.


Pidättelen kyyneleitä, odotan puhelimeltani paljon. Johdon päässä se mykkänä lepää. Tiivistän katsettani, anna sen soida, anna sen soida. Odotan että se päästäisi edes pienen pihahduksen. 


Odotan, että olen taas itseni. Odotan että löydän sisällön. Odotan että jokin muuttuu. Odotan että hän tulee takaisin. Odotan että hän saisi vapauden. Odotan hänen soittoaan.


Odotan että hän tulee kotiin. Kuinka monta odotusta ihminen voi asettaa yhdelle elämälle. Yksi elämä kait meille jokaiselle suodaan. Yksi pitkä ja pimeä matka, täynnä odotuksia, velvotteita, selityksiä, syitä, odotuksia onnellisuudesta. Miten kukin onnellisuuden kokee, mitä se on? Mitä on onnellisuus? 


En ole pitkään aikaan kirjoittanut väreistä. Valkoinen jääköön odottamaan uutta kertomusta, sen aika tulee vielä, tiedän sen. Hautakivi, joka tulee iskän haudalle on kait jotakuinkin graniitinharmaa. Sellainen kivinen. En halua sanoa "perus", koska siellä lepää ihminen, joka oli kaikkea muuta kuin perus. Näin jälkikäteen tulin ajatelleeksi, miksei hautakivet voisivat olla persoonallisempia. Kuten punainen hautakivi, mökkimme väri. Harmaa on niin kurja, tylsä, elämätön, välinpitämätön, yksitoikkoinen. Kulma hautakiven määräyksiin on syynä seurakunta. Ne kuivat harakat! En pahemmin voisi itseäni nyt ilmaista! Kun kuolen, haluan että tuhkani ripotellaan jonnekin kauniiseen maisemaan, jossa lämmin tuuli heittää tuhkani maiseman ylle, olen kaikkialla. Väriterapia ei ota tuulta viemään mua mullan alle nyt. Palaan joskus, nyt epäonnistumisen pelko vie kirjoitustani eteenpäin ja lopetusta. -Löydä ne sanat nyt ja lopeta tämä turhanpäiväisyys, kuulen olallani tiukan äänen. Häntä on kai toteltava. Ei kait kohteliasuudesta ole haittaa, voisit olla ystävällisempi ja armollisempi, ystävä hyvä siellä olkani ja pääni välimaastossa. Shut up, sanon minä. Aah olen löytänyt sen ihanan hulluuden taas itsestöni. Leikin. Kirjoitan. Olen taas hetken murto-osan tyytyväinen, en rohkenisi onnistuneesta puhua. Olen kyynelten peittämä vienon hymyn omaava tyytyväisyys.  


Hautaa aika odottajan. Elän tässä ja nyt. Ei unta vielä. Nukuin päikkärit. Näin unta, en muista mitä. Ketä huijaan, odotan huomista, odotuksia täynnä, täyteen ladattu. Ei näille kyyneleille loppua näy. Palaan mustaan. On ikävä. Moniakin.

Päivän soundit uudistusten tahdissa.

Blogin ulkoasu on muuntautunut versioon 1.11.

Olen pitänyt vapaapäivän. 
Olen ikävöinyt.

Olen kuunnellut musiikkia.

Olen haaveillut taiteesta.

Olen lukenut tuhottaman paljon erilaisia elämän ja tyylien blogeja. Olen hurahtanut.
Shoppailin naurettavan edulliset kesänodotus kengät. Niin NAM mustaa, rockrock, terassit täältä tullaan. 

(Nelly.comista)

Päivän soundit ovat:
- Leena Ihmemaassa_Huimaat mua
-Paolo Nutini_Jenny don't be hasty
-Midlake_Roscoe
-Belle & Sebastian_I want the world to stop
-Deftones_Sextape
-I Blame Coco f. Robyn_Caesar


Haen inspiraatiota. Vapaa päivän ihanuus löytyy rauhoittumisesta, musiikista, maailman ihmettelystä. Kyseenalaistan maailmaani. Viihdyn ympäristössä jossa olen. En vain viihdy itsessäni. Tämän pohdinnan saattelemana teevesi kiehumaan ja suihkuun.

"Oon kyntänyt takkini, muuttunut kummaksi. Vierasta käytöstä mullekin jo on. Pitäskö pyytää lääkäriä tutkimaan päätä tätä, vaihtamaan kutiavan sydämen toiseen..." 

Ain't it sad? Oivallus ilman uskallusta ja muita välinpitämättömyyksiä

Eikö ole surullista, kun ostat pussillisen omenoita...no joo, tottakai tarkoitan pussillista irttiksiä, siellä on aina muutama "mätä" namu. Niin, elämässä tekee virheitä. Ajattelen, että olen tehnyt paljonkin virheitä. Suurin virhe on välinpitämättömyys. Toiseksi suurin virhe on saamattomuus. Kolmanneksi laiskuus. Laiska. Kuulostaa typerälle, negatiiviselle ja tylsälle. Niin tai näin. Olen kova suunnittelemaan suuria, mutta pirun saamaton. Niin olen saamaton. Se ei kuulosta niin ikävälle. Googlataan sana saamaton. Ensimmäinen hakutulos yllätys, yllätys: wikipedia.

Adjektiivi

saamaton

1. joka ei saa juuri mitään aikaseksi, laiska

Piru. Saamaton on kaunis ilmaisu laiskasta. I knew that, daa! I just wanna live in a lie. Välinpitämätön tulos. Niin. Olen ennen kaikkea välinpitämätön. Ruoski aasi, ruoski! Tuo kurja kohtalosi. Ole saamaton, voisit saamattomuudessasi olla myös olematon. 


Tämä on kertomus fiktiivisestä naisesta nimeltä Luna. Luna halusi olla paras, hän halusi olla kaunein. Hänestä tulee vielä jotain suurta? Hänen räiskyvän punainen tukka silmillä, asento mitä kummallisin mutka ja ryhditön, kuvasti sitä juuri mitä hän halusi olla ja mitä hän todellisuudessa oli. Tarttuiko hän viinapulloon, ei. Tarttuiko hän johonkin pelastavaan naruun, kyllä. "Naru" oli epäterveellinen, se nosti hänen verenpainetta, se teki hänestä sairaan. Meissä on paljon samaa. Mutta siinä olemme erilaisia: sinä olit ahkera ja minä en, pohtii hän ääneen, the other I.


Miksi pitää kulissia? - Ilmaisu "kulissien takana" tarkoittaa 'julkisuudelta piilossa'. Yksinkertainen vastaus. Odota hetki, korjaan ensin asennon. Selkä suoraan, hartiat rennosti alhaalla ja vatsaan pieni rutistus. Heti tuntuu paremmalta. Kulissi on pelkuruutta. Ahdistaa, olen vihainen, oksettaa. Haluan olla vapaa, sanoi Luna. Kysyin Lunalta, tietääkö hän mitä vapaus tarkoittaa. Hän vastaa: vapaa tahto. Kysyn taas: tietääkö hän mitä vapaa tahto tarkoittaa? Hän pohtii, "fatalismi minua syö, en ole stoalainen, en tiedä kuka tai mikä minua sitoo, olen saarella, jonne olen hylätty, vapaasta mielentilasta eivät kellot soi. Kaikki on hiljaa. Antakaa minun olla. En tahdo. En halua...elää, jos en keksi itselleni syytä siihen."


Tänään maailma ei ole ollut minua vastaan, niin kuin usein ilmaisen. Ilmaisu on peräisin vuodelta 2009. Maailman vastaisuus on pientä verrattaen tähän arvottomuuden tunteeseen. Ahdistaako? Niin minuakin. Tiedän, se ei ole kiva tunne. Eikö toisinaan ole mahtava mässäillä omalla itsetunnollaan. Mässäilee niin paljon, että se alkaa jo huvittaa itseään. Lyö lyötyä, niinhän sitä sanotaan. Surullisinta on se, että olen kaiken näiden lisäksi kärsimätön!!!!
Ahdistaa, etten saa paperille muodostettua niitä suuria ajatuksia. Olen utelias. Utelias tietämään mitä tulevaisuudessa tapahtuu, en kestä jos en saa tietää. Kärsimättömän ei sovi olla laiska. Se muodostaa ratkaisemattoman yhtälön. Miksi? Miksi? Miksi? 


Tässä tämän päivän saldo. Kuka minut pelastaa? Ehkä terapeutti. Tiedän vastauksen, miksi tämä keskiviikko piti ja kannatti elää. Neljä asiaa: 

1. Ystävä - Teki minulle jotain todella arvokasta, mitä ei rahassa voi mitata. Olen siitä ja hänestä erittäin onnellinen.
2. Ystävä - Kirjoitti sähköpostia. Olemme. Olen siitä ja hänestä erittäin onnellinen.
3. Ystävä - Soitti. Se, että hän on olemassa mutta myös hän kehotti tekemään jotain arvokasta, mitä ei rahassa voi mitata. Olen siitä ja hänestä erittäin onnellinen.
4. Rakas - Ei tarvitse sen kummallisempaa määrittelyä. Riittää että hän on olemassa. Koska aloitin googlaamisella lopetan myös samalla metodilla, kevennän tunnelmaa rakkaudella. Googletulos: Love 0,47s / 1 530 000 000 tulosta. Niin. Olenko vailla järjellistä tekemistä? Ilmeisesti. Hmm...rakkaus, se pitää kiinni elämässä.

 

Jotta pysyn alkuperäisessä aiheessa, tässä loppukaneetti. Niin, kysyn kerran taas, taas kerran. Minkä vuoksi elän? Paremmin muotoiltu, tarkoitusperää vastaava kysymys menee näin: Miksi synnyin? Mikä tarkoitus minun elämällä on?