keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Rehellisesti herkkä vol.1

Asteen verran eteenpäin. Prosessi on pitkä. Terapeuttini mukaan teini ei ole saanut/pystynyt/voinut olla teini. Olen siis aikuiselämän teini. Etsin omaa persoonaa. Etsin itseäni. Kuka minä olen?


Vaikea vastata. Sen tiedän, että olen tänään ollut pirteä, heti aamusta saakka. 


Ällöttävän positiivista keltaista ilmassa. Mustaa silti päällä. Nahkatakkikeli selvästi. Nopealla vilkaisulla edellinen epävirke näyttää nahkakikkeliltä. Niin. Hiukset menevät jo kiinni. Kuukauden päästä saan onneksi lisää tukkaa. Olen niin kaivannut niitä jouhia. 


Kirjoitan puoli pakolla. Pakottamalla kulma syntyy päivittäistä jatkuvuutta ja rutiinia. Tätä pakottamis metodia aion käyttää hyväksi myös urheilussa. Aivan uusi aihe tässä kammiossa. Omassa sisäisessä vankilassa aihe on vanha mutta unohdettu taas vuosiksi. Masennus sen aina aikaan saa. Hoi lihakset, missä olette? Hei rasva, tällä kertaa sanomme hyvästit iäksi. 


Tulevia aiheita: terapeutti, liikunta, ruoka, positivismi....


En aio hylätä itseäni ja tehdä uutta blogialustaa "paranemis"-prosessista. Minulla ei ole tarvetta piilottaa menneisyyttä. Toimikoot vahvistajana. Toimikoot peilinä. 


En osaa olla hilpeä kirjoittaja. Tylsän tuntuista. Haluan raastavaa, masentavaa, kyyneleitä ja perkeleitä. Kuka sanoo, etten voisi piehtaroida masennuksessa lopun elämääni? 


Toisaalta tuntuu, että annan ikävän mennä, petän sen tärkeän ihmisen.


Ehkä hän antaa minun mennä, ehkä hän toivoo sitä, ehkä hän suorastaan pakottaisi minut menemään. Tänään ja aina olen sinun tyttö. On aika ottaa vastuu.


On aika löytää elämän intohimo. On aika löytää itseni. On aika tehdä palvelus itselleni. On aika ajatella itsekkäästi. On aika nauraa. On aika löytää elämän tarkoitus.


ps. Lisää terapeutteja tähän maahan, kiitos! On ihanaa olla hetken hullu. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti