Väriä elämään - musta.

Ajattelen savua, mustaa ja väriä. Elämä tuntuu tällä hetkellä värittömältä. Kuuntelen Laura Närhen Salaa yksinäinen nainen. Elämäni kaipaa keltaista, pinkkiä, vaalean sinistä, punaista, ehkä jopa valkoista. Tahtoisin tietää et miksi on niin vaikeaa. En haluais olla tämänlainen... On niin paljon kysymyksiä. Oisi niin paljon annettavaa. Kun sen annettavan ensin vain paikantaisi itsestään.


Kukat, jotka asetin isäni haudalle olivat valkoisia. Kaipaan lujaa. Valkoinen tuo mieleen lohduttoman kaipauksen. Vihaan sitä. Tästä alkaa aika, johon mahtuu niin pahuutta, mutta toivon että pahuus jää alle valon. Ei vielä sillä olen se, joka itkee salaa unissaan. Ei huvita. Mutta pienin ja hennoin askelein etsin väriä elämään. Väriterapia, mitä se on. Vastaus löytyy aikanaan. Matka alkakoon mustalla, mielivärilläni. 

"Väriaistimus syntyy, kun valo heijastuu jostakin värillisestä kohteesta silmän verkkokalvolle. Aivot vastaanottavat verkkokalvolta lähteneen signaalin, ja monimutkaisen käsittelyn jälkeen lopputuloksena on väriaistimus. Jotta voisimme nähdä ja aistia värejä, tarvitaan ainakin kolmea eri asiaa: valoa, jokin valoa heijastava, värillinen kappale ja havainnoitsija"

Musta aukko. Kaunis. Paikka, johon tunnen nyt suurta mystistä kaipuuuta. Musta avaruus. Korjaan, avaruus on täynnä valoa, on tähtiä, on kuu, on aurinko. Vaikuttavaa jokatapauksessa. "When it's dark enough, you can see the stars" (Charles A. Beard). Vaikka olo on lohduton, haen lohtua juuri tuosta toteamuksesta. Ja tietenkin omista tähdenlennosta ja sitä koristavista tähdistä. Hmm... Musta kuva tatuoituu jo mieleeni. Jätän kuitenkin kuvan arvoitukseksi. Kerron lisää, kun siihen on aika. Antaa kuvan muokkautua ajan mukana, ehkä ne kulmatkin sitten pyöristyvät. 


Mustat karkit. Salmiakki. Asia, joka nyt tuo mielihyvää. Varsinkin tervapastillit. Savu on hyvästä. Savusauna tuo mieleen muistoja, ylipäätään sauna tuo mieleen muistoja, joiden ovet haluan nyt sulkea. Surullista ja tuskaista, siksi asian kieltäminen tuntuu oikealta ratkaisulta.   Voin paljastaa, että tunnen jo toisen mielihyvän lähteen hetkittäin palautuvan mieleen. Siihenki liittyy myös voimakkaasti pimeä ja musta. Mutta parhaimmillaan se vie sellaiseen värien kirjoon, josta tällä hetkellä en osaa uneksia. Kiellän jopa sen kuvan itseltäni. En osaa nyt nauttia, enkä saa. 




Mustista mustin tällä hetkellä. Mutta samalla myös voimia antavin. Ehkä tulee valoisa ja luminen talvi. Ehkä myös kevät aikanaan saapuu. 
http://www.youtube.com/watch?v=B1CxCBI6XKA&feature=related

Haluan tuoda esiin haavoittuvaisen minäni. Ja kohdata sitä kautta voimani ja vahvuuteni. Tämä huuto pimeään on se apu, mitä tarvitsen. Tämä ensimmäiseni on kaikista herkin, sillä kirjoitukseni ja mietteeni ovat kovin viattomia. Valitettavasti kasvua ja harjaannusta varmasti tapahtuu blogissani ajanmyötä. Mutta nyt nautin kirjoittamisen naiviudesta, missä minun ei tarvitsee näyttää osaamistani, kykyjäni. Saan tavallaan olla lapsi ja kirjoittaa väreistä jos niin tahdon. Elämä on täynnä värejä. Jollain värit vaan sammuvat liian aikaisin. Hänet laitettiin pieneen valkoiseen puuastiaan. Ennen hän oli yli 190cm pitkä aikuinen mies. Nyt hän mahtui tuohon pieneen rasiaan, mihin ei valoon säteet ulottuneet. Kirjoitin ja opin tuossa alussa väriterapiasta. Teoria osuuteen kuului värin muodostuminen. Värinmuodostukseen tai väriaistimukseen tarvitaan valon heijastavaa vaikutusta. Tämä heijastus puuttui siitä suljetusta puu-uurnasta. Elämä oli sammunut, värit kuolleet.  


Jotta löydän oman väripalettini uudestaan. Jotta näytän ja toteutan antamani lupauksen, tarvitsen aikaa. Pyydän Sinulta anteeksi, en ole nyt niin vahva, mitä lupasin. Mutta olkoon tämä seuraava visuaalinen tunne, se polun alku löytää elämäni värit.