Ensimmäinen tanka

 

Kylmän ikkunan

taa peittosi maa alleen

kuoleman sielut.

Syvältä mullan alta

kevään kukka kasvaa saa.

 

© Luna K. Lahti

Viesti aalloilla.

Sinut aaltoihin armotta viskattiin toive matkassasi,

lokit riekkuivat ylläsi, sää oli armoton, olit särkymätön.

Jäit jäihin. Pakkanen sinut yllätti, hidasti.

Jäljen jäähän jätit, aukon viestin matkaan.

Viesti tärkein -Pelasta, pyydän.- joen uomassa

hakijaansa odottaa.

Et ajoissa, et myöhässä.

Et koskaan odotettu, silti toivottu.

Kun joskus pullopostin löytäisin!

 

©Luna K. Lahti

Runotorstai 227.haaste

Isiesi lailla III

Muistatko kun viimeksi nauroimme? En muista minäkään. Olenko kehittänyt herkässä mielessäni suhteemme kauniiksi tarinaksi? Tiesitkö, kuinka paljon suhteemme perus on vaikuttanut minun aikuisikääni? Minä en tiennyt. Ennen kuin vasta sinä päivänä kun kohtalosi antoi sinulle armon ja minulle uuden suunnan elämälle. Anna kun kerron sinulle nyt, kuka olen. Anna kun nyt päästän sinut lähelleni. Sinä muistat ensitapaamisemme. Olit sen kerran aiemmin kokenut mutta hetki oli kuitenkin ainutlaatuinen. Sinä muistat suhteemme kasvun, minä sen irtioton. Olen pahoillani, niin minusta tuntuu hetkittäin joka päivä, joka viikko. Jos keskustelisimme nyt, järkyttyisit. Olisimme molemmat pahoillaan, ennen kaikkea sinä. Joten on onni, että pystyn käymään tämän dialogin itseni kanssa. Älä silti epäröi hetkeäkään, ettenkö vahtaisi näitä sivuja tilanteeseen jossa halaus kertoo lauseen: minä rakastan sinua.

(C) Luna K. Lahti

Siellä rauha missä peitto.

 

Pehmeä kehräys, ei sotaa kulman takana.

Riidelty on, lautanen lensi.

On korjattu sirpaleet, ei sotaleikkejä enää.

On kirveet haudattu ja ovi paikalleen laitettu.

Aivan kuin kietoisimme siivet rauhan kyyhkyn

ympärille sängyn, alle peiton.

Hiuksiasi kiedon

ympärille sormen, alle pään tyynyn asettelet.

On hyvä olla toinen toiselle.

Rakkautta taas rakennetaan,

kodissa meidän.

 

© Luna K. Lahti

 

Runotorstain 223.haaste

Askel

Hyppy kiirehdi.

Katso, et ole ensimmäinen.

Katso, kello on jo kaukana.

Hoppa hoppa hengitys

et tahdissa pysy.

 

Kiireelle menetetty aika.

Loikalle annettu valta.

Kello kaulalla kiristämässä.

Askel jäljessä.

Pyörit ja pyörit.

Et pois pääse.

 

Mun kengät kulutettu kaipuusta kiireettömyyteen.

Askeleelle paljas maa,

maa paljaalle iholle.

Lämmin kylmää vasten, kipristelee.

Pehmeä kovan kohtaa, vieläkin kipristelee.

Paljas askel pakosta hiljennetty.

Askel kerrallaan.

Ehdin.

 

©Luna K. Lahti

Monta murua – oodi mustalle.

Ryyni mustassa, lasken kaikki ne.

Yhdeksän pientä.

Neljä suurempaa.

Yksi tärkein.

Veitsellä halkaisen mehukkaan.

Matkaan ääntä mene jo.

Yhden lokki varastaa.

Musta palaa lautaselle.

Tiistaisin.

Lasken ryynit taas.

Monta murua.

© Luna K. Lahti

220.haaste

Mustan kirjaimen unelma.

 

Valkean polun varrella mustia roskia.

Palaa karrella kaaren moskia.

Siivu siivun perään kerään.

Laukutan mukaan avut.

Toisten hylkäämät tavut.

Asettelen.

Vieraista avuista uutta lois.

Sivu sivun perään.

Kertomuksen tois.

Ja pelkonsa unohtaa vois.

 

© Luna K. Lahti

 

Runotorstain 217.haaste

Veitsi valtimolla.

Vaaran huiput erämaan sydämessä.

Vaalit maan syntyä.

Sykkiä punaisena tahdoit.

Joutsenista tuonelan haaveilit vain.

Veitsi viiltää seinämän.

Vana verenä kasvaa.

Vastahan synnyin.

Hiljaisuudessa kasvoin.

Kuun kierron ajan tyyni.

Polku kerran heikko.

Veitsi valtimolla.

Tuonelaan vaellan.

(c)Luna K. Lahti

Sururumpu.

Pieniä vaaleita.

Helmiä haaleita.

Poskella suolaisia, ikkunalla makeita.

Katso ruudulla tanssia sateen.

Vaan toinen toistaan rytmin jatkeen.

Lammikossa kumpparin verran, joessa hukkumisen kerran.

Lampi särkyy pisaroista.

Sade hiljaisuuden huuhtelee.

Peltikattounelma mökillä hiljaisuuden alla.

Siellä on sade ja rumpu.

Siellä on koti ja hänen kumpu.

© Luna K. Lahti

Tehtävä taivaalla.

Taivaankappaleena vanha muistoissani uusi kuu.

Vasta vuoden vanha taival uus.

Armahdusta vailla. 

Huhu todeksi kävi.

Tilanne uusi, huima ja hapeton.

Rangaistus ikuinen. 

Kuu, vanha kiertolainen.

Uuden asukkaan sait. 

Helli ja hoivaa.

Katki olen, lohtua vailla.

Uudesta maailmasta havahtuneena.

Pois pakotettu eilisestä.

(c) Luna K. Lahti

Konsertti Saertee.

Taito minussa piilossa.

Tunne aarteesta aistissa.

Sinfoniasta irronnut.

Orkesterista karannut.

Klassisesti löytynyt.

Schubertin säestämänä sähäkkä.

Liedistä luovuus laineilla.

Merellä maine.

Vaellus valloillaan.

Laine, pärske, ryöppy ja tyrske

sisälläni.

© Luna K. Lahti

Kaunis uni.

Halla-aamu

Kipu kaunein kaikista kipitti ja kävi.

Kipu kallein kauas kantaa.

Ei neuloja, ei veitsiä, ei puukkoja.

Tapoja 682 syöstä herätetty kalliolta.

Kaikki kelvollisia korvikkeita.

Kuoleman korjanneita.

Katunut ei kauhu.

Kirves kaulalla kaaduit.

Kipu kaunein kaikista kutitti ja koski.

Kipu kallein koskaan kohdattu.

© Luna K. Lahti

Veden äärellä

Armisvesi

Maisemaa kuvasit, pensselillä maalasit.

Kerran vielä suljit oven vajan.

Oli vaivainen olemus ajan.

 

Pinta tyyntyi illaksi taas.

Anna sen olla.

Laula sen lailla.

Heijastuksia vailla.

 

Tila kuin kätesi.

Tukit kuin voimasi.

Västäräkki tiellä kiven.

Anna sen laulaa.

Anna sen kertoa.

Pinta sen heijastaa.

 

Pinta tyyntyi illaksi taas.

Anna sen olla.

Laula sen lailla.

Heijastuksia vailla.

Hiljaisuus aina.

 

©Luna K. Lahti