Rehellisesti herkkä vol.1

Asteen verran eteenpäin. Prosessi on pitkä. Terapeuttini mukaan teini ei ole saanut/pystynyt/voinut olla teini. Olen siis aikuiselämän teini. Etsin omaa persoonaa. Etsin itseäni. Kuka minä olen?


Vaikea vastata. Sen tiedän, että olen tänään ollut pirteä, heti aamusta saakka. 


Ällöttävän positiivista keltaista ilmassa. Mustaa silti päällä. Nahkatakkikeli selvästi. Nopealla vilkaisulla edellinen epävirke näyttää nahkakikkeliltä. Niin. Hiukset menevät jo kiinni. Kuukauden päästä saan onneksi lisää tukkaa. Olen niin kaivannut niitä jouhia. 


Kirjoitan puoli pakolla. Pakottamalla kulma syntyy päivittäistä jatkuvuutta ja rutiinia. Tätä pakottamis metodia aion käyttää hyväksi myös urheilussa. Aivan uusi aihe tässä kammiossa. Omassa sisäisessä vankilassa aihe on vanha mutta unohdettu taas vuosiksi. Masennus sen aina aikaan saa. Hoi lihakset, missä olette? Hei rasva, tällä kertaa sanomme hyvästit iäksi. 


Tulevia aiheita: terapeutti, liikunta, ruoka, positivismi....


En aio hylätä itseäni ja tehdä uutta blogialustaa "paranemis"-prosessista. Minulla ei ole tarvetta piilottaa menneisyyttä. Toimikoot vahvistajana. Toimikoot peilinä. 


En osaa olla hilpeä kirjoittaja. Tylsän tuntuista. Haluan raastavaa, masentavaa, kyyneleitä ja perkeleitä. Kuka sanoo, etten voisi piehtaroida masennuksessa lopun elämääni? 


Toisaalta tuntuu, että annan ikävän mennä, petän sen tärkeän ihmisen.


Ehkä hän antaa minun mennä, ehkä hän toivoo sitä, ehkä hän suorastaan pakottaisi minut menemään. Tänään ja aina olen sinun tyttö. On aika ottaa vastuu.


On aika löytää elämän intohimo. On aika löytää itseni. On aika tehdä palvelus itselleni. On aika ajatella itsekkäästi. On aika nauraa. On aika löytää elämän tarkoitus.


ps. Lisää terapeutteja tähän maahan, kiitos! On ihanaa olla hetken hullu. 

Positiivista höpöä.

Ensimmäiseni. Päiväkirja. Dear diary, this is what I've done today. Olkoon tämä siis positiivissävytteinen. Pikakirjoituksen soundit koostuvat Duran Duranista ja Tiersenin Yannista.

Kirjoitan ja deletoin kirjoitusta. Olenkohan sittenkään pätevä kirjoittamaan höpöhöpöjä. Kävin kampaajalla mustauttamassa ja keventämässä pääntäni. Vastapainokseni aiheeseen sopivaa lukemista Sillanpään Siljaa. En osaa. 

Luen tekstejä, joissa kepeästi kerrotaan päivän juustoleivistä, postauksia liikuntasuorituksista. Tää ei ole mua. Uskonpuute oman luovan ajatusvirran kerronasta kokee tällä hetkellä pahoja kolauksia. 

"Tytön nuoren sielun uumenissa oli jo runsaasti varautuneena sellaista elettyä, joka näin sattuman tuomalla hetkellä purkautui hienona hurmiona, kun varhaiskevään iltataivaalta hänen kasvoilleen heijastui ikäänkuin samanlainen tila" F.E. Sillanpää/Silja. Nuorena nukkunut.

Pyrkimykseni tuoda edellämainitun sitaatin tavoin oma ajankuvani kirjoitettuun muotoon, on tavoin tai toisin vielä kovin puutteellinen. Lauseiden yksinkertaisuus latistaa tunnelman kuvausta. Jolloin on tyydyttävä lakoniseen sävyyn toteamaan oma puutteellisuus ja mentävä lähipubiin luovalla ja linjoja lisäävälle siiderille. 

Kuulin uutisen, se typisti tulevaisuuden haaveni olemattomiin 40-vuoden yhteisestä taipaleesta, luottokampaaja, jonka piti tehdä niin morsiuskampaukseni kuin mustata pääni sopivin väliajoin, aikoo jättää lupaavasti alkaneen parin vuoden yhteisen kumppanuuden. Olen äimistynyt. Kuinka nyt näin? Suren tätä hiuksiin liittyvää, orastavan ystävyyden alkutaipaleen loppua luovalla ja linjoja lisäävällä siiderillä. 

Juhlistan luovalla ja linjoja lisäävällä siiderillä myös elämäni pisimmän, kahdeksan vuoden, työuran loppumista. 

Uusia suunnitelmia, uusia kokemuksia, jännitä kesä tulossa. Tule jo, minulla on kengätkin jo valmiina. 

Tämä saa riittää, oksennan kohta omalle hyväntuulisuudelleni. Huominen voi tuoda mielen mustan, se on osa tätä mielenterveyttä. Nyt rataa kuitenkin ylöspäin. Vauhti ei ole kova. Pickwick ja kuiva omppu odottaa. Nam.