Hautaa aika odottajan.

On mahdottoman helppoa olla kirjoittamatta todellisia tunteita. Kieriskellä puolitotuuksissa ja lakaista totuus maton alle, pitää kulissit kiiltävinä. Olin rehellinen, olin helpottunut. Nyt piilottelen mietteitä, omia heikkouksiani sohvan väliin, tuntien että ajan on täytynyt jo parantaa haavat, että levyn on jo vaihduttava. Ei se ole niin helppoa. Aika on merkillinen käsite. 


Odotan, huomaan sen nyt. Olen pitänyt itseäni laiskana kun olen ottanut aikaa tutustua itseeni.. Hetken nautinto ei tulisi olla ansaittu kovalla työllä. Minulle hiljaisesti opetettiin kovan työn ja ahkeruuden arvoja. Nyt kiltti tyttö uskaltaa laittaa vastaan ja olla eri mieltä.


Etsin edelleen syytä miksi olla täällä. En tahdo löytää motivaatiota opiskeluun, itsensä, sanotaan nyt vaikka järjelliseen ja organisoituun opetukseen. Elämä opettaa. Tai sitten lyö kasvoille.


Pidättelen kyyneleitä, odotan puhelimeltani paljon. Johdon päässä se mykkänä lepää. Tiivistän katsettani, anna sen soida, anna sen soida. Odotan että se päästäisi edes pienen pihahduksen. 


Odotan, että olen taas itseni. Odotan että löydän sisällön. Odotan että jokin muuttuu. Odotan että hän tulee takaisin. Odotan että hän saisi vapauden. Odotan hänen soittoaan.


Odotan että hän tulee kotiin. Kuinka monta odotusta ihminen voi asettaa yhdelle elämälle. Yksi elämä kait meille jokaiselle suodaan. Yksi pitkä ja pimeä matka, täynnä odotuksia, velvotteita, selityksiä, syitä, odotuksia onnellisuudesta. Miten kukin onnellisuuden kokee, mitä se on? Mitä on onnellisuus? 


En ole pitkään aikaan kirjoittanut väreistä. Valkoinen jääköön odottamaan uutta kertomusta, sen aika tulee vielä, tiedän sen. Hautakivi, joka tulee iskän haudalle on kait jotakuinkin graniitinharmaa. Sellainen kivinen. En halua sanoa "perus", koska siellä lepää ihminen, joka oli kaikkea muuta kuin perus. Näin jälkikäteen tulin ajatelleeksi, miksei hautakivet voisivat olla persoonallisempia. Kuten punainen hautakivi, mökkimme väri. Harmaa on niin kurja, tylsä, elämätön, välinpitämätön, yksitoikkoinen. Kulma hautakiven määräyksiin on syynä seurakunta. Ne kuivat harakat! En pahemmin voisi itseäni nyt ilmaista! Kun kuolen, haluan että tuhkani ripotellaan jonnekin kauniiseen maisemaan, jossa lämmin tuuli heittää tuhkani maiseman ylle, olen kaikkialla. Väriterapia ei ota tuulta viemään mua mullan alle nyt. Palaan joskus, nyt epäonnistumisen pelko vie kirjoitustani eteenpäin ja lopetusta. -Löydä ne sanat nyt ja lopeta tämä turhanpäiväisyys, kuulen olallani tiukan äänen. Häntä on kai toteltava. Ei kait kohteliasuudesta ole haittaa, voisit olla ystävällisempi ja armollisempi, ystävä hyvä siellä olkani ja pääni välimaastossa. Shut up, sanon minä. Aah olen löytänyt sen ihanan hulluuden taas itsestöni. Leikin. Kirjoitan. Olen taas hetken murto-osan tyytyväinen, en rohkenisi onnistuneesta puhua. Olen kyynelten peittämä vienon hymyn omaava tyytyväisyys.  


Hautaa aika odottajan. Elän tässä ja nyt. Ei unta vielä. Nukuin päikkärit. Näin unta, en muista mitä. Ketä huijaan, odotan huomista, odotuksia täynnä, täyteen ladattu. Ei näille kyyneleille loppua näy. Palaan mustaan. On ikävä. Moniakin.

Ain't it sad? Oivallus ilman uskallusta ja muita välinpitämättömyyksiä

Eikö ole surullista, kun ostat pussillisen omenoita...no joo, tottakai tarkoitan pussillista irttiksiä, siellä on aina muutama "mätä" namu. Niin, elämässä tekee virheitä. Ajattelen, että olen tehnyt paljonkin virheitä. Suurin virhe on välinpitämättömyys. Toiseksi suurin virhe on saamattomuus. Kolmanneksi laiskuus. Laiska. Kuulostaa typerälle, negatiiviselle ja tylsälle. Niin tai näin. Olen kova suunnittelemaan suuria, mutta pirun saamaton. Niin olen saamaton. Se ei kuulosta niin ikävälle. Googlataan sana saamaton. Ensimmäinen hakutulos yllätys, yllätys: wikipedia.

Adjektiivi

saamaton

1. joka ei saa juuri mitään aikaseksi, laiska

Piru. Saamaton on kaunis ilmaisu laiskasta. I knew that, daa! I just wanna live in a lie. Välinpitämätön tulos. Niin. Olen ennen kaikkea välinpitämätön. Ruoski aasi, ruoski! Tuo kurja kohtalosi. Ole saamaton, voisit saamattomuudessasi olla myös olematon. 


Tämä on kertomus fiktiivisestä naisesta nimeltä Luna. Luna halusi olla paras, hän halusi olla kaunein. Hänestä tulee vielä jotain suurta? Hänen räiskyvän punainen tukka silmillä, asento mitä kummallisin mutka ja ryhditön, kuvasti sitä juuri mitä hän halusi olla ja mitä hän todellisuudessa oli. Tarttuiko hän viinapulloon, ei. Tarttuiko hän johonkin pelastavaan naruun, kyllä. "Naru" oli epäterveellinen, se nosti hänen verenpainetta, se teki hänestä sairaan. Meissä on paljon samaa. Mutta siinä olemme erilaisia: sinä olit ahkera ja minä en, pohtii hän ääneen, the other I.


Miksi pitää kulissia? - Ilmaisu "kulissien takana" tarkoittaa 'julkisuudelta piilossa'. Yksinkertainen vastaus. Odota hetki, korjaan ensin asennon. Selkä suoraan, hartiat rennosti alhaalla ja vatsaan pieni rutistus. Heti tuntuu paremmalta. Kulissi on pelkuruutta. Ahdistaa, olen vihainen, oksettaa. Haluan olla vapaa, sanoi Luna. Kysyin Lunalta, tietääkö hän mitä vapaus tarkoittaa. Hän vastaa: vapaa tahto. Kysyn taas: tietääkö hän mitä vapaa tahto tarkoittaa? Hän pohtii, "fatalismi minua syö, en ole stoalainen, en tiedä kuka tai mikä minua sitoo, olen saarella, jonne olen hylätty, vapaasta mielentilasta eivät kellot soi. Kaikki on hiljaa. Antakaa minun olla. En tahdo. En halua...elää, jos en keksi itselleni syytä siihen."


Tänään maailma ei ole ollut minua vastaan, niin kuin usein ilmaisen. Ilmaisu on peräisin vuodelta 2009. Maailman vastaisuus on pientä verrattaen tähän arvottomuuden tunteeseen. Ahdistaako? Niin minuakin. Tiedän, se ei ole kiva tunne. Eikö toisinaan ole mahtava mässäillä omalla itsetunnollaan. Mässäilee niin paljon, että se alkaa jo huvittaa itseään. Lyö lyötyä, niinhän sitä sanotaan. Surullisinta on se, että olen kaiken näiden lisäksi kärsimätön!!!!
Ahdistaa, etten saa paperille muodostettua niitä suuria ajatuksia. Olen utelias. Utelias tietämään mitä tulevaisuudessa tapahtuu, en kestä jos en saa tietää. Kärsimättömän ei sovi olla laiska. Se muodostaa ratkaisemattoman yhtälön. Miksi? Miksi? Miksi? 


Tässä tämän päivän saldo. Kuka minut pelastaa? Ehkä terapeutti. Tiedän vastauksen, miksi tämä keskiviikko piti ja kannatti elää. Neljä asiaa: 

1. Ystävä - Teki minulle jotain todella arvokasta, mitä ei rahassa voi mitata. Olen siitä ja hänestä erittäin onnellinen.
2. Ystävä - Kirjoitti sähköpostia. Olemme. Olen siitä ja hänestä erittäin onnellinen.
3. Ystävä - Soitti. Se, että hän on olemassa mutta myös hän kehotti tekemään jotain arvokasta, mitä ei rahassa voi mitata. Olen siitä ja hänestä erittäin onnellinen.
4. Rakas - Ei tarvitse sen kummallisempaa määrittelyä. Riittää että hän on olemassa. Koska aloitin googlaamisella lopetan myös samalla metodilla, kevennän tunnelmaa rakkaudella. Googletulos: Love 0,47s / 1 530 000 000 tulosta. Niin. Olenko vailla järjellistä tekemistä? Ilmeisesti. Hmm...rakkaus, se pitää kiinni elämässä.

 

Jotta pysyn alkuperäisessä aiheessa, tässä loppukaneetti. Niin, kysyn kerran taas, taas kerran. Minkä vuoksi elän? Paremmin muotoiltu, tarkoitusperää vastaava kysymys menee näin: Miksi synnyin? Mikä tarkoitus minun elämällä on?