Victor Hugon palapeli löysi Nobelin rauhanpalkintonsa silti Ronja, Ryövärin tytär kasvoi ja muutti pois.

Mistä on hetkellinen nautinto tehty? Vanhoista kirjoista, palapeleistä sekä Ronjasta. Kiehtova isä-tytär -suhde. Olen kateellinen. Olen huono mutta erinomaisen mainio luovuttaja. Ei, tässä ominaisuudessa en ole huono. Kertokaa mitä tarkoittaa särmä? PURKAUS. Kuin pahainen islantilainen Eyjafjalla, haluan sotkea liikenteen. Turhaudun. Tuhkaan kaiken alleni. Ei helvetti, ei särmä ole akateeminen termi. Olen ärsyyntynyt. Kyyneleet ovat vaihtuneet vihaksi. En ole pitkiin aikoihin ollut vihainen. Viha on voimaa antava tunne. Ei saa****na sairaita ihmisiä voida odotuttaa kuukautta. Tiedän mitä on tulossa. Vihan jälkeen tunneli alas pimeyteen on yhtä pitkä kuin mainareiden tunneli heidän kauhun(?...vai oliko kaivos sittenkin maailman turvallisin paikka???) maanalaiseen maailmaan. You should have known...nukkuakko vaiko eikö? Siinä taas pohdittavaa kerrakseen. Painajaisia toivon, kiitos!

Elämän kunnioittaminen.

"Mutta jääkö sitten elämäntahdon osaksi ainoastaan ajelehtiminen eteenpäin vailla mitään ajattelua vaiko sortuminen pessimistiseen käsitykseensä? Ei. Sen täytyy tosin purjehtia rannattoman meren yli. Mutta se voi vetää purjeet mastoon ja ohjata kulkunsa varmaa suuntaa seuraten." A. Schweitzer.

Luottaako?

"Herätkää ja kuunnelkaa, te yksinäiset! Huomispäivän tuulet puhaltavat salaisin siiveniskuin; ja herkkiä korvia kohtaa hyvä sanoma." F. Nietzshe.

 Uskoakko?

"Äskeinen toimettomuus on kuin pois pyyhkäisty, profetaalinen suuttumus nostaa hänet myrskysiivilleen, hänen lauluunsa tulee teräksen kalkahdus ja hänen kaunopuheisuutensa saa musertavan voiman." 

(Kuvaus Victor Hugon silloisesta 1850-luvulla alkaneesta uudesta ja mahtavasta runouden aikakauden kynän tuotosten voimasta.) 

Nostaako? Saanko?

"Kevät tuli tulemistaan ja Ronja oli huolissaan hetkestä, jona hänen pitäisi kertoa Matiakselle että aikoi taas muuttaa Karhuluolaan. Mutta Matias oli ihmeellinen mies, ei koskaan voinut tietää mitä hänellä oli mielessään." A. Lindgren. 

Niin. Hän oli ihmeellinen mies. Kuuletko siellä jossain? Olit aina niin ymmärtäväinen.

Keskityn asiaan jos toiseen toisinaan vartin verran toisinaan 45 minuuttia. Kolme varttia olkoon ollut ehdoton maximini tälle syksylle. Kyllä, olen aina ollut kärsimätön. Mutta nyt elämme aikoja, jolloin kärsimättömistä kärsimättömin tekee omia ennätyksiään olemalla heikko ja hädänalainen. Mutta tästäkin huolimatta koko elämäni ajan kattava keskittymisennätys on tänä murheellisena syksynä syntynyt: 3-4 tuntia. Aikaa en kellottanut mutta arvioni ei voi heittää enempää kuin 30 minuuttia. Tässä tulos lapsenomaisesta maailmastani. Kuitenkin todellisuudessa tämä kuvastaa aikuisen ihmisen keskittymisen huipputulosta, ällistyttävää, kokeilkaa, tämän tekeminen puhdistaa ja rauhoittaa mieltä. Saanko esitellä, tuhannen palan palapeli:

Ehkä vielä tapaamme. Täällä. Olemme sveitsiläisiä ja teemme juustoa. Ja omistamme 6 vuohea. 

Pimeä, pimeämpi, pimein.

Pelkään. En ole koskaan tuntenut tällaisia tunteita kun nyt juuri tunnen. En kuvitellut että tunneli vielä mustemmaksi muuttuisi.

Tukehdun. Moottori yskii. Savua hengitän.

Hukun. En pintaa löydä meren mustista aalloista. 

Eksyn. Metsä tyhjä on. Ei valo kajasta, ei väriä heijasta.

Sokeana tietä käsillä tunnustan, polvillani sorassa olen.

Hiljaisuus valtavin. On ääni äänettömiin. Heikko huuto hädässä hukkui.

Meren aallot mua houkuttaa. Kylmyyteen kietokaa. Pois minut viekää.

Väriä elämään - punainen.

Palaan loppuelämäni ensimmäisen matkan alkuperäisideaan: väriterapiaan. Vuorossa punainen, mustan lisäksi mieliväri. Väriterapia on mielenkiintoinen terapian ala. Vielä tässä vaiheessa havaintoni perustuu netistä löytyvään tietoon, jonka oikeellisuutta, merkitystä, todenmukaisuutta on vaikea lähteä arvioimaan. Väriterapiaa pidetään ns. uskomuslääkintänä, näennäistiedettä taas. Hmm...huolestuttavaa tai ei, näyttää siltä, että akateemisen opiskelun ilo: tieteestä oppiminen ja sen ymmärtäminen ja sisäistäminen ei olekaan enää niin suuri ilo elämässäni. Mutta tämä on minun matkani, jonka perusta on tunne, ei tiede. Ja tässä tapauksessa vain omilla uskomuksilla on merkityksensä. Toisaalta tiedettäkin tarvitaan, joku oppinut, asiantuntija minut vielä pelastaa! Uskon. Pakko uskoa. Väriterapia sen oikeassa merkityksessään tarkoittaa hoitomuotoa, jossa värejä ja valoja kohdistetaan joko suoraan tai välillisesti ihmisen eri aku- tai chakrapisteisiin. Minun "terapia" on kipeiden ja hyvien muistojen esiintuominen värien avulla. 


Aloitetaan siitä, että olen masentunut. Tarvitsen voimaa ja tasapainoa löytääkseni vastauksen kysymykseeni: miksi elän? Elänkö siksi, että saavutan akateemisen tutkinnon, elänkö yhteiskuntaa varten, elänkö työyhteisöä varten, elänkö perhettäni ja ystäviäni varten, elänkö itseäni varten?

Oletetaan että punainen viittaa fyysisyyteen, elinvoimaan ja aktiivisuuteen. Näiden elementtien puutos tämän hetkisessä elämässä on valtava. En ole tasapainossa. 
Lapsena minut poikkeuksetta puettiin vaaleanpunaiseen. Olen draumatisoitunut, en voi väittää vihaavani jotain väriä, jopa liian tunteellista minulta. Pikkutytöstä on kasvanut nainen, väritän maailmaa punaisen eri sävyillä, kirkas punainen olkoon se kaikkein esteettisin. Vaaleanpunaisen värin positiivinen yhtymäkohta nykyisyyteen voidaan tiivistää yhteen sanaan: possu.

"Sulla on kuin sian korvat." Kuvaus vuosilta 1992-93.

Pikku possuja, suloisia. Mielelle tekee hyvää katsoa jotakin viatonta. Olen häpeissäni, siitä että olen menettänyt jos en kokonaan niin suurelta osin oman viattomuuden. Onko mitään kauniimpaa kuin viaton lapsi? Punainen tuo mieleen glögin, joulun sekä oman vaatekaapin. Näistä kolmesta joulun tuloa pelkään. Perhejuhla. Perhe puutteellinen ja juhlaan ei ole aihetta. En saa katsetta irti tuosta mielikuvasta, jossa maailmani on värien kylläinen, liian ahdas. Toisaalta silmääni miellyttää voimakkaat sävyt. "Siitä" elämäni suunnan muuttaneesta hetkestä on tasan kaksi kuukautta. Puhutaan elämän punaisesta langasta. Minun lankakeräni meni piiloon. Siitä olen samaa mieltä, minun keräni on punainen. Hän ei tule mua vastaan vaikka kuinka uskoisin. 

Punaisen teemaan että videon puolesta myös väriterapiaan sopii Zephyr tuuli, jolle esitän lempeän toiveen: "Tule ja vie minut lepäämään. Anna voimasi ja hukuta puhurisi alle. Nosta ylös tästä saamattomuuden ansasta. Nostan ylös käteni, tee niistä siivet, joita hellin tuulin kannatat."

Kuten jo aikasemmassa tekstissä olen kirjoittanut, punaiset mielikuvat tuovat mieleen mökin sekä rakkauden. Tuskaisena mietin, mitä lisää? Mitä punaisia muistoja on? Ahdistaa, koska muistot haalistuvat. Niin. Ironista. Ensin kirjoitan että liika kylläisyys ahdistaa mutta haaleat kuvat tekevät surulliseksi. Mistä löydän oman tasapainon? Pystynkö yksin sitä edes löytämään? Yksi vastaus: tasapaino, elämän tarpeellisuuteen on auttamatta liian kevyt. Väitän, ettei kiltti-tyttö (minä) voi ikinä olla tasapainossa. Aina jossain elämän tilanteessa (liika) kiltteys vaarantaa oman arvontunnon. Silloin vahva punainen on vain koriste vaatteen muodossa. Onpa sitten omissa toiveissa olla vahva niin kuin järkkymätön peruskallio, jota punainen väri minulle henkilökohtaisesti edustaa, on omaan luontooni hankalaa yhdistää voimakkaita punaisen piirteitä. Tarvitsen siis apua. Haluan räiskyä! Haluan olla itsekäs! Haluan vaikuttaa! Haluan olla saatavilla! Niin. Tässä se taas tuli. Oma ristiriitaisuus. Toisaalta haluan olla vapaa siteistä mutta yhtäältä haluan asettaa muiden hyvän omani edelle. En ole tyytyväinen, asetin punaiselle suuria odotuksia. Nyt luen ajatuksiani, olen pettynyt. Näinkö tylsä olen. Vailla punaisen räiskyvyyttä. Tähän tarvitaan punaisia asennekorkkareita. Jos ensi yönä nukun, nukun ne jalassa. Asenne olkoon huomen aamulla valmiina. Jaloistahan se kaikki, tasapaino, vahvuus, kovuus yms. arvostetut ominaisuudet lähtee. Eikö? Sydäntä tarvitaan vaan elintoimintojen ylläpitoon. Tunteet ovat turmioksi. Ollaan kaikki yhdessä sydämettömiä ja voidaan mainiosti. Lopetaan tähän. So lost. So shame. 

Tahto olla. Kova kuin kivi. Voimakas kuin punainen. Pehmeä kuin pyöristyneet kulmat.

  

                                                                 Pohjaton ikävä. Sinua, iskä.

Pienet nautinnot rapean pyhimyksen jäätelöllä.

Oletko tuntenut vihlaisua? Olen. Olen tuntenut vihlauksen hampaissa, vatsassa, sydämessä, polvessa, sormessa ja ranteessa. Oletko ikinä miettinyt sanontaa "Ranteet auki"? Olen. Mahtaa vihlaista. Oletko koskaan pelännyt tai haaveillut vuodattavasi itsesi? Olen, molempia. Rannettani hakattiin. Pidin siitä kärsimyksestä. Haluan rankaista itseäni, jotta muistan aina kivun. Nyt ranteeni arpeutuu ja kohta kuoriutuu. Sinä tietämätön, älä pelästy. Se ei ollut veitsi, se oli neula. Ajattelematta tunnen vihlauksen jossain sisälläni. Kuinka kauan tätä kestää? Miksen saa olla entiseni?

Tiedän pienen nautinnon, se tottelee nimeä Rapean pyhimyksen jäätelö. Teen matkaa, etsin sanoja. Nimipäivien vietto juontaa alkunsa keskiaikaisesta pyhimyskalenterista. Onneksi olkoon, ollaan kaikki pyhimyksiä! Älköön siis kukaan viekö tätä ainutlaatuista, sankarillista, hyveellistä pyhimyksen riemua minulta pois. Niin kuinka pyhimys ja "ranteet auki" liittyvät toisiinsa. Pyhimykset ovat kuolleita. Niin. Muistaakseni katollinen kirkko voi julistaa henkilön pyhimykseksi oltuaan vähintään viisi vuotta kuolleena. Näkisittepä kuinka nauran nyt äänettömästi tälle "tittelin" myöntämisen perusteille. Kiltti Paavi, julistaisitko minut jäätelön suojelijaksi, pyhimykseksi viiden vuoden kuluttua, jos nyt vetäisin ranteet auki? Nauran taas, sellaista hullun naurua... hahahaahaaahaa!!!!! Joko naurattaa?

Nautin tästä, saan olla juuri niin älytön kuin vain haluan. Niin tai näin, tahdoin taas hetken olla hassu lapsi. Sellainen lapsi, joka keksii mielensopukoistaan mitä rikkaimpia tarinoita. Myönnetään tällä lapsella on mustista mustin mieli. Annetaan se hänelle anteeksi. Selitän myöhemmin sanan rapea. Tai kerrottakoon heti, sillä siihen ei sisälly sen ihmeellisempää tarinaa kuin pieni sanaleikki: "R. Apea soitti ovikelloa. Mies toi laastarin minulle. Ranteessa on arpea." Tiettekö? Ei tarvitse tietää. Arpi paranee hetki hetkeltä. Jäljelle jää koru ja tunne. Palaan taas mustaan ja täysikuuhun. Mielikuviin mustiin.

Lauantaina 6.11.2010 on pyhäinmiestenpäivä. Nykyään päivää taidetaan kutsua yksinkertaisella lyhyellä muodolla pyhäinpäivä - vainajien muistopäivä. Vein jo kynttilän haudalle. Haluaisin viedä kynttilän hänen haudalleen joka päivä. Minulla on siis periaatteessa pyhäinpäivä joka päivä. Miksei maailma pysähdy? 6.11 kaupat ovat kiinni, liikennevuoroja ajetaan sunnuntai aikataulujen mukaisesti, hiljennyn. Kuuntelin maanantain vastaisena yönä ämpeeni akun tyhjäksi. Tapani mukaan yksi kappale ylsi yli muiden, tarkoittaen käytännössä jumalallista repeattiä. (Olen pohtinut paljon, erottuani kirkosta, sanaa jumala [kirjoitusasu pienellä] ja mitä se merkitsee, en ole vielä päässyt sinuiksi tämän sanan ja sen merkityksen kanssa. Edellisen lauseen jumala toimii adjektiivina sekä synonyymina seuraaville -> mahtipontinen, valtava, jatkuva)  

Kirjoitin kappaleen sanat paperille, sen toimiessa tavallaan kirjeenä hänelle. Lyhyt otos, ottamatta kantaa muuten kappaleeseen, perustellen lyriikoiden koskettavuutta ja tässä tapauksessa kysymyksiä ilman sen ihmeellisempää arvoitusta:

"Would you tell me I was wrong? Would you help me understand? Are you looking down upon me? Are you proud of who I am? There's nothing I wouldn't do to have just one more chance to look into your eyes and see you looking back."

Olen pahoillani ystävät, olen pahoillani rakas. Olen piinannut teitä. Valitettavasti joudun toteamaan, että piinaan teitä vielä suuresti. Kiitos! Jaksakaa minua, pyydän.


Huomaan, että cd-telineemme on vinossa. Katossa kaksi valoa on sammunut, lamput ovat palaneet. Yksi vielä loistaa. Näennäistiede numerologia on viihdyttävää, en usko siihen mutta elämän yhtälö on niin merkillinen kaava, että toisinaan on herkuteltava kohtalon antamilla numeroilla. 3 -> voi muodostaa sydämen tai sitten se symboloi jäätelötötteröä. Atomi muodostuu kolmenlaisista osista. Kolme erittäin tärkeää ihmistä olen menettänyt kuolemalle.  Freudin mukaan psyyke voidaan jakaa kolmeen: superego, ego ja id. Kuuntelin pienenä äänikirjakasetilta satua: Kasper, Jesper ja Joonantan. Kävin kolme kertaa s...imatkalla Tallinnassa. Niin. Piilohuvitan itseäni ja muistelen. Kirjoituksesta ei tullutkaan niin synkkää kuin ajattelin. Kolme valoa, yksi niistä vielä palaa, olen kai elossa. Ainakin yhden lampun verran. En siis vedä toista, vasempaa rannetta auki, missä laastaria ei ole, ainakaan vielä.


Jotta piilohupi vaihtuisi takaisin piiloviestiksi, on tarkoituksen mukaista esitellä seuraava musiikin väri. Kappale on valitettavasti nimetty väärin. Korjattu nimiversio sivuaa jo kerran mainittua Freudia ja itseäni. Hija de la luna. No...juu. Kappaleen nimi on "Hijo de la luna". Mutta koska olen tyttö, ja ylpeä siitä, muutan kappaleen nimen Hija de la lunaksi. Kappaleen lyriikat eivät muuten puhuttele, minä haluan vain tuon yhden fraasin. Minä haluan, minä käsken, muut tottelevat. Niinhän se menee? Eikö? Tämä orastava tekstintuottaja nivoo vielä joku päivä yhteen tarinan lunasta, tytöstä ja kuusta. Tähän kaipuuseen ei sanoja vain ole. Joten huono yritys olkoon tämä. Suru anna tälle lauseelle sen ansaitsema ponnekkain ja vahvimmista vahvin painotus. Vaikka useammin kuin kerran päivässä tämän ääneen sanon ja vielä useammin tarinaan kirjoitan, ei se koskaan tule tavoittamaan sitä valtavaa tunnetta sisälläni.


On niin ikävä.

© H.Timonen

Unettoman yön raaka rehellisyys.

Toisinaan muotoilut ja maalailut ovat liikaa. Ne tekevät asioista kauniita. Ne ovat vaikeiden asioiden ja totuuden välttelyä. Ahdistavan rehellinen ranskalainen viiva on paljas, kylmä ja suora. Tänään on niiden vuoro. Seuraavalla "harjoitan" laajempaa biblioterapiaa.
- Erosin kirkosta.
- Olen kärsinyt univaikeuksista, en saa unta.
- Otin viidennen tatuoinnin.
- Itkin juuri.
- Viime viikko oli hyvä.
- Tämä viikko raskas.
- Missä olet?
- Kyynel.
- Olen taas lintsannut. Elämältäni.
- Hävettää.
- Mitä muut minusta ajattelevat?
- Katsoin elokuvan Pope Johanna.
- Katsoin elokuvan Eat pray love.
- Ostettiin parisänky, iso.
- Seurasin Chilen mainareiden pelastusoperaatiota melkein vuorokauden. Itkin.
- Ostin hautakynttilän.
- Ostin kaksi kirjaa kahdella eurolla. Taidefilosofiaa sekä kirjallisuusterapiaa.
- Odotan aikaa hoitoon.
- On niin ikävä.
- Tämä on surkea!

I wanna live. I wanna give. I've been a miner. For a heart of gold.

Unien kauneimmat sävyt ja murhaavimmat käänteet part.1

Dreams hang in the air... Ihminen nukkuu elämästään kolmasosan. Minä nukun taatusti enemmän. Pidän nukkumisesta, tykkään päikkäreistä. Vaadin kuolaa tyynylle. Molemmille reunoille ja niin, että kun tyynyliinan pistää pesuun, on tyynyyn jäänyt erinäisiä kuolatahroja, härskii, juu tiedän mutta kertoo päikkäreiden laadusta.

Voidaan todeta elämän menevän suurimmilta osin tietynlaisissa koomissa. On sunnuntaikooma, koko viikonlopun kestävää koomaa, unikoomaa, valitettavasti toiset erinäisistä syistä joutuvat koomaan, äitiyskooma ja mielen kooma, kukin luonnehtikoon omat koomansa.


Uni parhaimmillaan on kaunista. Ihminen on kaunis nukkuessa, viaton. Olen nähnyt myös toisenlaisen uinuvan potilaan, valitettavasti hänestä ei tullut tälläistä mielikuvaa. Hän vapisi, hengitti huonosti mutta toisaalta hän oli kovin lapsenomainen. Ristiriitaista. Kaipaan niin. 

"Ihmisen unessa on havaittu olevan selvästi erilaisia tiloja, joiden on huomattu vaihtelevan 90–100 minuutin sykleissä. Kevyen unen ja valvetilan EEG- eli aivosähkökäyrissä ei ole paljoakaan eroa. Syvä uni eroaa enemmänkin valvetilasta. Ihminen vaipuu nukahtaessaan ensin kevyeen uneen, josta hän siirtyy noin puolen tunnin päästä syvään uneen. Syvä uni muuttuu jossain vaiheessa REM-uneksi eli uneksi, jonka aikana pulssi kiihtyy ja autonominen hermosto aktivoituu. Aivosähkökäyrä muistuttaa paljon hereillä olevan sähkökäyrää ja silmät liikkuvat unen aikana paljon; tästä tuleekin nimitys "Rapid Eye Movement" -uni eli vilkeuni. Lopulta REM-uni muuttuu taas syväksi uneksi. Tämä sykli toistuu yleensä monta kertaa yössä. Pääsääntönä voidaan pitää, että alkuyöstä nukutaan enimmäkseen syvää unta ja loppuyöstä REM-unta sekä kevyttä unta."

Toivoa sopii, että minunkin yöni sujuisi yllä kuvatun lailla. Enää en ihmettele kohonnutta verenpainettani. Olen kuin pahainen keski-ikäinen kriisiläinen korkeine verenpaineineen sekä uniongelmineen. Ei kai enää tarvitse aikuistua, lapsi tarvitsee unta kehittyäkseen.  


Heille tiedoksi, jotka toteavat "onneksi olkoon, sinä sentäs nukut", tuomitsette liian aikaisin, liian vähäisin tiedoin. Toisinaan kun aamuisin herää toivoo, että yön tunteina olisi vieraillut toisessa maailmassa, omassa alitajuntaisessa maailmassa, jonne pääsyyn tarvitaan usein muutakin kuin pullollinen viiniä ja korkinavaaja. Painajaisia ei kai kukaan halua. Entä uni lomasta, jossa kookospuiden alla tarjoilijat kantavat eteesi huurteisia kookosdrinksuja, puut notkuvat tuoreista ananaksista, ilmassa tuoksuu paratiisi, edessä kimaltelee kirkas sininen meri ja taustalla soi letkeetä musiikkia. Kiitos kyllä! Tiekkö taas sitä tunnetta, jossa koko yön olet vaihtanut paikkaa valonnopeudella, draamaa on enemmän kuin kolmen kimpassa ja juonenkäänteet eivät noudata liikennesääntöjä, vaan kolmion takaa tullaan suoraan kasvojen eteen. Kuolleita kannetaan niskakarvoista pois saunanlauteilta. Koti ei enää ole koti. Ystäväsi tuntuvat vierailta, rakkainpasi ei enää tunne sinua. Entä jos koko yö on tuota nopeaa silmien pyörittelyä, hätääntynyt ilme kasvoilla etsii ulospääsyä. On pelkkä musta hallitsematon tunneli. Ei valoa.  


Olen väsynyt, en ole nukkunut. Olen ollut toisessa maailmassa koko yön. Pahin painajaiseni tähän saakka on liittynyt asikaspalveluhetkeen, jossa minua väsyttää ja asiakkaita kassalle putkahtaa joka suunnasta, asiakkaita on Atlantin verran. Haluan torkkua, sanon sen heille, mutta he eivät välitä, vaan tökkivät ja vaativat palvelua. Herään unesta väsyneenä. Olen tehnyt 6 tunnin työpäivän. Niin. Tämä ei enää ole painajainen, mittasuhteet ovat muuttuneet. Tässä unessa kukaan ei kuole, tästa unesta herään.


Mustaa. Olen nähnyt unia elävistä ja kuolleista. Parhaimmat unet ovat kuolleista. Toivoisin asian olevan toisin. Pääsen lähelle, kuulen äänen, tunnen kosketuksen, voin keskustella, istua auton kyydissä kuolleen kanssa. Elämä ei päättynytkään. Tahdon siis nukkua, olen hänen lähellään, en vain kykene hallitsemaan tilanteita. Pyydän häntä tulemaan, saan painajaisia. Niin tai näin, pelkkiä painajaisia. Lohdutus ja kaivattu hetki: hän tulee toisinaan pyytämättä mutta aivan liian harvoin. Herään hiljaa itkien todellisuus on raastavaa, raakaa, inhottavaa, kaikkea ikävää. En tiedä enää pidänkö nukkumisesta. Kello on 0:23, nyt pelkään, en halua nukkumaan. 

Tule minua vastaan. Tule portaille ja vie minut mukanasi. Kiltti. Edes tunniksi pariksi.

Ain't it sad? Oivallus ilman uskallusta ja muita välinpitämättömyyksiä

Eikö ole surullista, kun ostat pussillisen omenoita...no joo, tottakai tarkoitan pussillista irttiksiä, siellä on aina muutama "mätä" namu. Niin, elämässä tekee virheitä. Ajattelen, että olen tehnyt paljonkin virheitä. Suurin virhe on välinpitämättömyys. Toiseksi suurin virhe on saamattomuus. Kolmanneksi laiskuus. Laiska. Kuulostaa typerälle, negatiiviselle ja tylsälle. Niin tai näin. Olen kova suunnittelemaan suuria, mutta pirun saamaton. Niin olen saamaton. Se ei kuulosta niin ikävälle. Googlataan sana saamaton. Ensimmäinen hakutulos yllätys, yllätys: wikipedia.

Adjektiivi

saamaton

1. joka ei saa juuri mitään aikaseksi, laiska

Piru. Saamaton on kaunis ilmaisu laiskasta. I knew that, daa! I just wanna live in a lie. Välinpitämätön tulos. Niin. Olen ennen kaikkea välinpitämätön. Ruoski aasi, ruoski! Tuo kurja kohtalosi. Ole saamaton, voisit saamattomuudessasi olla myös olematon. 


Tämä on kertomus fiktiivisestä naisesta nimeltä Luna. Luna halusi olla paras, hän halusi olla kaunein. Hänestä tulee vielä jotain suurta? Hänen räiskyvän punainen tukka silmillä, asento mitä kummallisin mutka ja ryhditön, kuvasti sitä juuri mitä hän halusi olla ja mitä hän todellisuudessa oli. Tarttuiko hän viinapulloon, ei. Tarttuiko hän johonkin pelastavaan naruun, kyllä. "Naru" oli epäterveellinen, se nosti hänen verenpainetta, se teki hänestä sairaan. Meissä on paljon samaa. Mutta siinä olemme erilaisia: sinä olit ahkera ja minä en, pohtii hän ääneen, the other I.


Miksi pitää kulissia? - Ilmaisu "kulissien takana" tarkoittaa 'julkisuudelta piilossa'. Yksinkertainen vastaus. Odota hetki, korjaan ensin asennon. Selkä suoraan, hartiat rennosti alhaalla ja vatsaan pieni rutistus. Heti tuntuu paremmalta. Kulissi on pelkuruutta. Ahdistaa, olen vihainen, oksettaa. Haluan olla vapaa, sanoi Luna. Kysyin Lunalta, tietääkö hän mitä vapaus tarkoittaa. Hän vastaa: vapaa tahto. Kysyn taas: tietääkö hän mitä vapaa tahto tarkoittaa? Hän pohtii, "fatalismi minua syö, en ole stoalainen, en tiedä kuka tai mikä minua sitoo, olen saarella, jonne olen hylätty, vapaasta mielentilasta eivät kellot soi. Kaikki on hiljaa. Antakaa minun olla. En tahdo. En halua...elää, jos en keksi itselleni syytä siihen."


Tänään maailma ei ole ollut minua vastaan, niin kuin usein ilmaisen. Ilmaisu on peräisin vuodelta 2009. Maailman vastaisuus on pientä verrattaen tähän arvottomuuden tunteeseen. Ahdistaako? Niin minuakin. Tiedän, se ei ole kiva tunne. Eikö toisinaan ole mahtava mässäillä omalla itsetunnollaan. Mässäilee niin paljon, että se alkaa jo huvittaa itseään. Lyö lyötyä, niinhän sitä sanotaan. Surullisinta on se, että olen kaiken näiden lisäksi kärsimätön!!!!
Ahdistaa, etten saa paperille muodostettua niitä suuria ajatuksia. Olen utelias. Utelias tietämään mitä tulevaisuudessa tapahtuu, en kestä jos en saa tietää. Kärsimättömän ei sovi olla laiska. Se muodostaa ratkaisemattoman yhtälön. Miksi? Miksi? Miksi? 


Tässä tämän päivän saldo. Kuka minut pelastaa? Ehkä terapeutti. Tiedän vastauksen, miksi tämä keskiviikko piti ja kannatti elää. Neljä asiaa: 

1. Ystävä - Teki minulle jotain todella arvokasta, mitä ei rahassa voi mitata. Olen siitä ja hänestä erittäin onnellinen.
2. Ystävä - Kirjoitti sähköpostia. Olemme. Olen siitä ja hänestä erittäin onnellinen.
3. Ystävä - Soitti. Se, että hän on olemassa mutta myös hän kehotti tekemään jotain arvokasta, mitä ei rahassa voi mitata. Olen siitä ja hänestä erittäin onnellinen.
4. Rakas - Ei tarvitse sen kummallisempaa määrittelyä. Riittää että hän on olemassa. Koska aloitin googlaamisella lopetan myös samalla metodilla, kevennän tunnelmaa rakkaudella. Googletulos: Love 0,47s / 1 530 000 000 tulosta. Niin. Olenko vailla järjellistä tekemistä? Ilmeisesti. Hmm...rakkaus, se pitää kiinni elämässä.

 

Jotta pysyn alkuperäisessä aiheessa, tässä loppukaneetti. Niin, kysyn kerran taas, taas kerran. Minkä vuoksi elän? Paremmin muotoiltu, tarkoitusperää vastaava kysymys menee näin: Miksi synnyin? Mikä tarkoitus minun elämällä on?