Väriä elämään - punainen.

Palaan loppuelämäni ensimmäisen matkan alkuperäisideaan: väriterapiaan. Vuorossa punainen, mustan lisäksi mieliväri. Väriterapia on mielenkiintoinen terapian ala. Vielä tässä vaiheessa havaintoni perustuu netistä löytyvään tietoon, jonka oikeellisuutta, merkitystä, todenmukaisuutta on vaikea lähteä arvioimaan. Väriterapiaa pidetään ns. uskomuslääkintänä, näennäistiedettä taas. Hmm...huolestuttavaa tai ei, näyttää siltä, että akateemisen opiskelun ilo: tieteestä oppiminen ja sen ymmärtäminen ja sisäistäminen ei olekaan enää niin suuri ilo elämässäni. Mutta tämä on minun matkani, jonka perusta on tunne, ei tiede. Ja tässä tapauksessa vain omilla uskomuksilla on merkityksensä. Toisaalta tiedettäkin tarvitaan, joku oppinut, asiantuntija minut vielä pelastaa! Uskon. Pakko uskoa. Väriterapia sen oikeassa merkityksessään tarkoittaa hoitomuotoa, jossa värejä ja valoja kohdistetaan joko suoraan tai välillisesti ihmisen eri aku- tai chakrapisteisiin. Minun "terapia" on kipeiden ja hyvien muistojen esiintuominen värien avulla. 


Aloitetaan siitä, että olen masentunut. Tarvitsen voimaa ja tasapainoa löytääkseni vastauksen kysymykseeni: miksi elän? Elänkö siksi, että saavutan akateemisen tutkinnon, elänkö yhteiskuntaa varten, elänkö työyhteisöä varten, elänkö perhettäni ja ystäviäni varten, elänkö itseäni varten?

Oletetaan että punainen viittaa fyysisyyteen, elinvoimaan ja aktiivisuuteen. Näiden elementtien puutos tämän hetkisessä elämässä on valtava. En ole tasapainossa. 
Lapsena minut poikkeuksetta puettiin vaaleanpunaiseen. Olen draumatisoitunut, en voi väittää vihaavani jotain väriä, jopa liian tunteellista minulta. Pikkutytöstä on kasvanut nainen, väritän maailmaa punaisen eri sävyillä, kirkas punainen olkoon se kaikkein esteettisin. Vaaleanpunaisen värin positiivinen yhtymäkohta nykyisyyteen voidaan tiivistää yhteen sanaan: possu.

"Sulla on kuin sian korvat." Kuvaus vuosilta 1992-93.

Pikku possuja, suloisia. Mielelle tekee hyvää katsoa jotakin viatonta. Olen häpeissäni, siitä että olen menettänyt jos en kokonaan niin suurelta osin oman viattomuuden. Onko mitään kauniimpaa kuin viaton lapsi? Punainen tuo mieleen glögin, joulun sekä oman vaatekaapin. Näistä kolmesta joulun tuloa pelkään. Perhejuhla. Perhe puutteellinen ja juhlaan ei ole aihetta. En saa katsetta irti tuosta mielikuvasta, jossa maailmani on värien kylläinen, liian ahdas. Toisaalta silmääni miellyttää voimakkaat sävyt. "Siitä" elämäni suunnan muuttaneesta hetkestä on tasan kaksi kuukautta. Puhutaan elämän punaisesta langasta. Minun lankakeräni meni piiloon. Siitä olen samaa mieltä, minun keräni on punainen. Hän ei tule mua vastaan vaikka kuinka uskoisin. 

Punaisen teemaan että videon puolesta myös väriterapiaan sopii Zephyr tuuli, jolle esitän lempeän toiveen: "Tule ja vie minut lepäämään. Anna voimasi ja hukuta puhurisi alle. Nosta ylös tästä saamattomuuden ansasta. Nostan ylös käteni, tee niistä siivet, joita hellin tuulin kannatat."

Kuten jo aikasemmassa tekstissä olen kirjoittanut, punaiset mielikuvat tuovat mieleen mökin sekä rakkauden. Tuskaisena mietin, mitä lisää? Mitä punaisia muistoja on? Ahdistaa, koska muistot haalistuvat. Niin. Ironista. Ensin kirjoitan että liika kylläisyys ahdistaa mutta haaleat kuvat tekevät surulliseksi. Mistä löydän oman tasapainon? Pystynkö yksin sitä edes löytämään? Yksi vastaus: tasapaino, elämän tarpeellisuuteen on auttamatta liian kevyt. Väitän, ettei kiltti-tyttö (minä) voi ikinä olla tasapainossa. Aina jossain elämän tilanteessa (liika) kiltteys vaarantaa oman arvontunnon. Silloin vahva punainen on vain koriste vaatteen muodossa. Onpa sitten omissa toiveissa olla vahva niin kuin järkkymätön peruskallio, jota punainen väri minulle henkilökohtaisesti edustaa, on omaan luontooni hankalaa yhdistää voimakkaita punaisen piirteitä. Tarvitsen siis apua. Haluan räiskyä! Haluan olla itsekäs! Haluan vaikuttaa! Haluan olla saatavilla! Niin. Tässä se taas tuli. Oma ristiriitaisuus. Toisaalta haluan olla vapaa siteistä mutta yhtäältä haluan asettaa muiden hyvän omani edelle. En ole tyytyväinen, asetin punaiselle suuria odotuksia. Nyt luen ajatuksiani, olen pettynyt. Näinkö tylsä olen. Vailla punaisen räiskyvyyttä. Tähän tarvitaan punaisia asennekorkkareita. Jos ensi yönä nukun, nukun ne jalassa. Asenne olkoon huomen aamulla valmiina. Jaloistahan se kaikki, tasapaino, vahvuus, kovuus yms. arvostetut ominaisuudet lähtee. Eikö? Sydäntä tarvitaan vaan elintoimintojen ylläpitoon. Tunteet ovat turmioksi. Ollaan kaikki yhdessä sydämettömiä ja voidaan mainiosti. Lopetaan tähän. So lost. So shame. 

Tahto olla. Kova kuin kivi. Voimakas kuin punainen. Pehmeä kuin pyöristyneet kulmat.

  

                                                                 Pohjaton ikävä. Sinua, iskä.