Pienet nautinnot rapean pyhimyksen jäätelöllä.

Oletko tuntenut vihlaisua? Olen. Olen tuntenut vihlauksen hampaissa, vatsassa, sydämessä, polvessa, sormessa ja ranteessa. Oletko ikinä miettinyt sanontaa "Ranteet auki"? Olen. Mahtaa vihlaista. Oletko koskaan pelännyt tai haaveillut vuodattavasi itsesi? Olen, molempia. Rannettani hakattiin. Pidin siitä kärsimyksestä. Haluan rankaista itseäni, jotta muistan aina kivun. Nyt ranteeni arpeutuu ja kohta kuoriutuu. Sinä tietämätön, älä pelästy. Se ei ollut veitsi, se oli neula. Ajattelematta tunnen vihlauksen jossain sisälläni. Kuinka kauan tätä kestää? Miksen saa olla entiseni?

Tiedän pienen nautinnon, se tottelee nimeä Rapean pyhimyksen jäätelö. Teen matkaa, etsin sanoja. Nimipäivien vietto juontaa alkunsa keskiaikaisesta pyhimyskalenterista. Onneksi olkoon, ollaan kaikki pyhimyksiä! Älköön siis kukaan viekö tätä ainutlaatuista, sankarillista, hyveellistä pyhimyksen riemua minulta pois. Niin kuinka pyhimys ja "ranteet auki" liittyvät toisiinsa. Pyhimykset ovat kuolleita. Niin. Muistaakseni katollinen kirkko voi julistaa henkilön pyhimykseksi oltuaan vähintään viisi vuotta kuolleena. Näkisittepä kuinka nauran nyt äänettömästi tälle "tittelin" myöntämisen perusteille. Kiltti Paavi, julistaisitko minut jäätelön suojelijaksi, pyhimykseksi viiden vuoden kuluttua, jos nyt vetäisin ranteet auki? Nauran taas, sellaista hullun naurua... hahahaahaaahaa!!!!! Joko naurattaa?

Nautin tästä, saan olla juuri niin älytön kuin vain haluan. Niin tai näin, tahdoin taas hetken olla hassu lapsi. Sellainen lapsi, joka keksii mielensopukoistaan mitä rikkaimpia tarinoita. Myönnetään tällä lapsella on mustista mustin mieli. Annetaan se hänelle anteeksi. Selitän myöhemmin sanan rapea. Tai kerrottakoon heti, sillä siihen ei sisälly sen ihmeellisempää tarinaa kuin pieni sanaleikki: "R. Apea soitti ovikelloa. Mies toi laastarin minulle. Ranteessa on arpea." Tiettekö? Ei tarvitse tietää. Arpi paranee hetki hetkeltä. Jäljelle jää koru ja tunne. Palaan taas mustaan ja täysikuuhun. Mielikuviin mustiin.

Lauantaina 6.11.2010 on pyhäinmiestenpäivä. Nykyään päivää taidetaan kutsua yksinkertaisella lyhyellä muodolla pyhäinpäivä - vainajien muistopäivä. Vein jo kynttilän haudalle. Haluaisin viedä kynttilän hänen haudalleen joka päivä. Minulla on siis periaatteessa pyhäinpäivä joka päivä. Miksei maailma pysähdy? 6.11 kaupat ovat kiinni, liikennevuoroja ajetaan sunnuntai aikataulujen mukaisesti, hiljennyn. Kuuntelin maanantain vastaisena yönä ämpeeni akun tyhjäksi. Tapani mukaan yksi kappale ylsi yli muiden, tarkoittaen käytännössä jumalallista repeattiä. (Olen pohtinut paljon, erottuani kirkosta, sanaa jumala [kirjoitusasu pienellä] ja mitä se merkitsee, en ole vielä päässyt sinuiksi tämän sanan ja sen merkityksen kanssa. Edellisen lauseen jumala toimii adjektiivina sekä synonyymina seuraaville -> mahtipontinen, valtava, jatkuva)  

Kirjoitin kappaleen sanat paperille, sen toimiessa tavallaan kirjeenä hänelle. Lyhyt otos, ottamatta kantaa muuten kappaleeseen, perustellen lyriikoiden koskettavuutta ja tässä tapauksessa kysymyksiä ilman sen ihmeellisempää arvoitusta:

"Would you tell me I was wrong? Would you help me understand? Are you looking down upon me? Are you proud of who I am? There's nothing I wouldn't do to have just one more chance to look into your eyes and see you looking back."

Olen pahoillani ystävät, olen pahoillani rakas. Olen piinannut teitä. Valitettavasti joudun toteamaan, että piinaan teitä vielä suuresti. Kiitos! Jaksakaa minua, pyydän.


Huomaan, että cd-telineemme on vinossa. Katossa kaksi valoa on sammunut, lamput ovat palaneet. Yksi vielä loistaa. Näennäistiede numerologia on viihdyttävää, en usko siihen mutta elämän yhtälö on niin merkillinen kaava, että toisinaan on herkuteltava kohtalon antamilla numeroilla. 3 -> voi muodostaa sydämen tai sitten se symboloi jäätelötötteröä. Atomi muodostuu kolmenlaisista osista. Kolme erittäin tärkeää ihmistä olen menettänyt kuolemalle.  Freudin mukaan psyyke voidaan jakaa kolmeen: superego, ego ja id. Kuuntelin pienenä äänikirjakasetilta satua: Kasper, Jesper ja Joonantan. Kävin kolme kertaa s...imatkalla Tallinnassa. Niin. Piilohuvitan itseäni ja muistelen. Kirjoituksesta ei tullutkaan niin synkkää kuin ajattelin. Kolme valoa, yksi niistä vielä palaa, olen kai elossa. Ainakin yhden lampun verran. En siis vedä toista, vasempaa rannetta auki, missä laastaria ei ole, ainakaan vielä.


Jotta piilohupi vaihtuisi takaisin piiloviestiksi, on tarkoituksen mukaista esitellä seuraava musiikin väri. Kappale on valitettavasti nimetty väärin. Korjattu nimiversio sivuaa jo kerran mainittua Freudia ja itseäni. Hija de la luna. No...juu. Kappaleen nimi on "Hijo de la luna". Mutta koska olen tyttö, ja ylpeä siitä, muutan kappaleen nimen Hija de la lunaksi. Kappaleen lyriikat eivät muuten puhuttele, minä haluan vain tuon yhden fraasin. Minä haluan, minä käsken, muut tottelevat. Niinhän se menee? Eikö? Tämä orastava tekstintuottaja nivoo vielä joku päivä yhteen tarinan lunasta, tytöstä ja kuusta. Tähän kaipuuseen ei sanoja vain ole. Joten huono yritys olkoon tämä. Suru anna tälle lauseelle sen ansaitsema ponnekkain ja vahvimmista vahvin painotus. Vaikka useammin kuin kerran päivässä tämän ääneen sanon ja vielä useammin tarinaan kirjoitan, ei se koskaan tule tavoittamaan sitä valtavaa tunnetta sisälläni.


On niin ikävä.

© H.Timonen