Näin minä asian näen. On pakko, ei ole vaihtoehtoja. Oli aamu. Kello ei herättänyt. Olin myöhästyä. Eteeni tuli tuoreiden mansikoiden tuoksu. Aurinkoa varjosti lehtivihreät. Kävelin hetken silmät kiinni. Teen sitä usein. Aamuspurgut heittelivät peukkuja, en nähnyt, minulla oli silmät kiinni. Kuulin ne huudot. Likainen ääni. En jaksanut jäädä valoihin odottaa vihreitä. Menin katua alaspäin ja ylitin kadun. Toivoin, ettei akku lopu puhelimesta, kuuntelin taas repiitillä. Olin fleximin mukaan töissä neljä yli tasan. Lasken viikkoja kunnes elämäni alkaa taas.
Hetki ei ole tässä. Hetki on tulevaisuudessa. Remontissa. Isin tyttö kun olen. Lennän lennän.
Juuri hetkenä parhaana vein omani lentoon. Miten päivän sitten kävi?
Olin töissä, oli yksisilmäinen, muutama alkoholisti, noin päällisin puolisin täyttä, kaippa ihan kehityskelpoisia yksilöitä. Onneksi oli pyörä kellarissa. Ajoin autojen kanssa kilpaa. Taas. Mietin taas kentän kohdalla, jos asuisin tuolla, olisin juuri kotona. Mutta en asu, en vielä. Jouduin polkemaan pitkän vihaisen suoran. Siksi me sitä nimitämme: pitkä ja vihainen.
_______________________________________________________________________________
Ruohikossa mustaa ja punaista. Täpliä pieniä ja suuria. On ne niitä, vastasin kun kysyit. Vihreä varsi kantaa, taipuu allasi mutta kantaa. Riksraksriks, ääni pään se on vain. Ei se katkea, kantaa ottaa, yöksi suojan tarjoaa. Ota minut kiinni, ota minut kyytiin. Sulje silmäsi sinun, vastasit. Anna mielesi valtaa ottaa, aamuin illoin se lentää saa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti