Laatuaika Värittäjän kanssa tarkoittaa tänään pullollista punkkua, sohvaa, vilttiä, musiikkia, omaa seuraa ja kynttilöitä. Veren tahrima viini kuulostaa hetkeen sopivalta. Meinasin nimetä otsikoksi Sekakäyttäjä mutta ehkä se on jo liika provosoivaa, sanotaan kauniisti, ihmisille, joiden maailmankatsomus on pienempi kuin omani. Tänään annan unieni tuomien ajatusten lentää musiikin mukana paikkaan jos toiseenkin.
Sanat juoksevat silmieni edessä, mietin mitä uskallan pukea muotoon mustin (valkoisin) kirjaimin. Fantasion maailmaa taas. Uskon, että pienissä sievissä, ihminen uskaltautuu avautua ja kertoa sisimmät tunteet. Tätä voidaan myös kutsua känniläisen puheeksi, mutta jostain sisältä nekin avatumiset, jotka yön viimeisinä tunteina tehdään kumpuaa.
Mistä minä kertoisin avautuisin? Hmm? Olen jo, useastikin, käyttänyt korttia: "avoin kirja" eli aika avoimesti olen ajatukseni luettavaan muotoon laittanut, joten fantasion tämän hetken viinin viemästä tilasta ja ajatusmaailmasta. Siitä on puoli vuotta ja kolme päivää. Aikaan sopivaa ajatuksen virtaa, olkaa hyvät.
"Pullo päivässä pitää lääkärin loitolla." Voisin lanseerata uuden terveysopillisen lauseen. Tässä uskossa siirryn illasta yön tunteihin:
Kynttilät siellä täällä huonetta, heijastelee pääni haamuja tummille seinille. Vaaleat lakanat kauttaaltaan tahroja täynnä. Tuntuu märältä, kädestäni ääneti tippuvat tahrat luovat tumman ja vaalean punaisia tahroja. Kaunista. Kirjoitan lakanaan "anna se takaisin" mahtiviulujen soidessa taustalla, pulssin noustessa, afrikkarumpujen lyödessä tahtia juoksen. Veri jättää vihjeensä takaa-ajajille. Piilouden, taivas on äänetön. Hän ei vastaa, vaikka kuiskaten pyydän apua. Lupasin olla ahkera ja hyvä. Olen pettänyt sinut, siksikö et vastaa kun pyydän. Nyyhkytystä ja kyyneleitä vuoron perään. Olet minun haamuni, joka ei uskalla näyttäytyä. Olen pahoillani siitä. Tunnun olevan pahoillani kaikesta. Sanon sen äänen. Vapisevin käsin pyyhin veren tahriman ranteen. Punainen vana hento vain on. Näen haavan umpeutuvan, vähän kerrallaan. Hän pistää kätensä minun pääni päälle. Havahdun. En vuoda enää. Hiljaa avaan oven, katson, sänky valkoinen taas on. Hän on istunut siinä. Lämmin kohta, ruumiin jälki. Lohduton on katseeni, täytyikö sinun jo mennä. Et sanonut mitään. Kyynel poskelta pyyhkyityy kuin itsestään. Tunnen kosketuksen. Hän ottaa minut syliinsä. Itken. Älä mene vielä. Jää. Hän on hiljaa, sulkee silmänsä. Hän on poissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti