"Se loisti eilen." Ihmetellen kysyin, että mikä loisti? Kaipuu. Kaunis ajatus, sanoin itselleni. Tänään on kirjoitettava. Tänään en tunne kaukaista kaipuuta. Tänä yönä se on tässä käsissäni, tässä ruudussa sanoja muistissa.
On kello pyörähtänyt akselinsa ympäri lukuisan kerran, että ollaan päästy aikaan lokakuun. Olen ollut hiljaa. Olen ollut hiljaa liian kauan. Annan sanojen hakea paikkaansa. Annan itselleni luvan olla itsessäni. Olen leikkinyt ajatuksella kuoleman pelosta ja pelottomuudesta. Olen leikkinyt ajatuksella "mitä jos". Olen palannut aikaan 2003. Olen ajatellut aikaa neitinä. (Olen nyt rouva.) Olen tuntenut paloa mutta haen vielä identiteettiä.
On toisinaan tarpeellista palata juurilleen, jotta muistaisi ja näkisi (kasvu)tarinan. Olen samalla kertoja ja kuuntelija. Mikä väri kuvastaa tämän hetkistä aikaa ja oloa. Tekisi mieli sanoa valkoinen. Valkoinen symboloi tulevaa. Ainakin toivon niin. Tuhka kuulostaa kauniimmalle väritykselle kuin harmaa.
Tuhka. Meillä mökillä saunan pesän tuhkat kerätään metalliämpäriin. Ämpärin tuhkanäkymä on sellainen harmaan sävyinen sateenkaari. Sanotaan, ettei tuhkaa kannata heittää pois. Se on mainio lannoite, uuden alku. Viekää tuhkatkin pesästä. Minut saa aikanaan levittää tuulten mukaan kauniille ruusutarhoille. Ollaan ajatuksen juoksussa jo lähellä syntymän ja kuoleman rajaa. Tuhka on värini. Ravitsen tulevaisuutta ja ajatuksiani, en ole valmis kuolemaan.
Korkealentoisesta ajatuksesta on vaikea jäsentää luettavaa tekstiä. Olen vallaton. Haen rytmiä. En ole tehnyt tätä pitkään aikaan. En ole kirjoittanut päätäni auki liian pitkään aikaan, siksi tämä sekavihanneskeitto.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti